Tähdellistä

Otavan oppikirjailijoiden verkkolehti

Henkilöt

Oppimateriaalit

Konkarin kuulumisia

Diana Webster

Vuosikymmenten saatossa me Tähdellisen toimittajat olemme saaneet työskennellä mielenkiintoisten ja monipuolisten oppikirjailijoiden kanssa. Otavan historiaan heitä mahtuu lukuisa joukko – onhan yhtiö julkaissut oppimateriaaleja vuodesta 1891 lähtien. Mitä he puuhailevat nyt ja mitä heille on jäänyt mieleen Otavan vuosista? Tästä kerrotaan uudessa Konkarin kuulumisia -juttusarjassa. Sarjan aloittaa legendaarinen englannin kielen pedagogi ja oppikirjailija Diana Webster.

Diana_WebsterOxfordista Helsinkiin
Suomalaisten hyvän kielitaidon on sanottu johtuvan siitä, että YLE otti käyttöön vieraskielisten ohjelmien tekstityksen 1960-luvun alussa. Tämän lisäksi tarvittiin natiiviopettajia, jotka tulivat pohjolan perukoille opettamaan kieltä ja avaamaan tuppisuisen kansan suita. Tällainen rohkea opettaja oli Diana Webster.

Diana muutti Suomeen vuonna 1952 valmistuttuaan Oxfordin yliopistosta. Hän opetti englantia Helsingin yliopistossa kaikkiaan kolme vuosikymmentä ja tutustutti suomalaisopiskelijat muun muassa Jane Austenin maailmaan.

Yliopistotyönsä ohella Diana ehti kirjoittaa monia kirjoja. Hän teki ensimmäiset oppikirjansa 1960-luvulla, jolloin Suomen kouluissa alettiin opiskella englantia kolmannelta luokalta. Tuolloin syntyivät Stop Listen Go -oppikirja ja radiokurssi sekä Otavan julkaisema Nine, Ten, Say it Again -niminen opas englannin ääntämisen opettamiseen.

Kielten alkeisopetuksen kehittäminen oli Dianan intohimo, ja hänen oppikirjojensa ja kieliohjelmiensa avulla opiskeltiin englantia joka puolella maailmaa Argentiinasta Japaniin. Moni muistaa myös 1980-luvun televisiosarjan Take it easy, Pekka, jossa Pirkka-Pekka Peteliuksen esittämä trukkikuski opiskeli englantia vaihtelevalla menestyksellä.

Ryhmätyötä ja hektistä elämää
Ensimmäiset oppikirjansa Diana kirjoitti yksin, mutta myöhemmin hän halusi aina työskennellä työparin tai työryhmän kanssa. Diana muistaa lämmöllä erityisesti Weilin + Göösin Step-sarjan ja Otavan Jet Set -sarjan työryhmiä, joilta hän oppi paljon. Myös yhteistyö kustantajien kanssa opetti uutta niin videokäsikirjoittamisesta, kirjan kuvituksen suunnittelusta, editoinnista, kustannussopimuksesta kuin markkinoinnistakin.

Oppikirjailijan elämä vaati Dianan mukaan jo tuolloin pujottelua päivätyön, perheen ja päälle puskevien deadlinejen välissä. Hän kehitteli kirjaideoitaan aamubussissa tai ruokaa laittaessaan ja kirjoitti tekstejä naapurikahvilassa miehen hoitaessa lapsia. Diana hankki myös käytännön pedagogista kokemusta kolmasluokkalaisia opettamalla. Joskus hän otti palkatonta virkavapaata yliopistosta kirjatyötä varten, jotta ei joutuisi laiminlyömään opiskelijoitaan tai perhettään.

Ennen telefaxin tuloa 1980-luvulla ainoat apuvälineet olivat kirjoituskone, lankapuhelin ja etanaposti. Viime hetken korjauksia saattoi toki lähettää toimittajalle sähkeenä, esimerkiksi: Omit body parts in ice cream. (Poista ruumiinosat jäätelötehtävästä!)

Muuttuva kielenopetus
Vielä 1950-luvulla englannin opetus perustui kielioppiin, käännösharjoituksiin ja ainekirjoitukseen. Kun englantia alettiin opettaa jo alaluokilla, tajuttiin, että kieltä täytyy oppia myös puhumaan. Oppikirjoista tuli enemmän lapsille suunnattuja. Sisällöissä oli tosin vielä korjattavaa: aluksi vallalla oli esimerkiksi käsitys, että lapsen täytyy osata varata hotellihuone ja tilata taksi vieraalla kielellä.

Dianan mielestä suomalaiset oppikirjat ovat ansainneet erinomaisen maineensa. Hän on tyytyväinen nykyisiin kielten materiaaleihin, mutta toivoo, ettei käännösharjoituksia hylättäisi ”vanhanaikaisina”. Kääntäminen, varsinkin ajatusten kääntäminen sanatarkan kääntämisen sijaan, kehittää nimittäin kielen tajua. Italiaa opiskellessaan Diana on todennut, että vanhat kunnon saneluharjoituksetkin voivat olla hyödyllisiä. Myös kohdekielistä kirjallisuutta ja runoutta saisi Dianan mielestä olla kielten kirjoissa enemmän, sillä kieltä ja kirjallisuutta ei voi erottaa toisistaan.

Monivalinta on sen sijaan Dianan mielestä erityisen huono tehtävätyyppi, vaikka hän olikin vastuussa ylioppilaskokeen kuullunymmärtämisen monivalintatestin laatimisesta seitsemänä vuonna. Mielipide sai lisävahvistusta, kun Diana suoritti itse ranskan ja saksan kuuntelukokeet.

Jotain ihan muuta
Diana lopetti oppimateriaalien kirjoittamisen 2000-luvun alussa, kun Pearson-kustantaja pyysi häntä kirjoittamaan oppimateriaalia yhdessä Disney-yhtiön kanssa. Diana epäili, että materiaalin pedagoginen taso kärsisi Disneyn kaupallisista arvoista, ja kieltäytyi.

Oppikirjatyöstä luopumisen myötä jäi enemmän aikaa muullekin kirjoittamiselle, jota Diana oli jo vuosien varrella ehtinyt tehdä. Nyt hän ehti paneutua kuunnelmiin, näytelmiin, tv- ja radiokäsikirjoituksiin, lehtiartikkeleihin ja käännöksiin. Yhdessä Victoria-tyttären kanssa kirjoitettu kirja So Many Everests / Niin monta Mount Everestiä ilmestyi vuonna 2011 ja nuoruuden muistelmat Finland Forever / Ikuisesti Suomi vuonna 2012. ”Oli valtavan vapauttavaa, kun sai kirjoittaa aikuisille ilman rajoituksia, eikä tarvinnut esimerkiksi käyttää pelkästään preesens-aikamuotoa”, Diana kertoo.

Tällä hetkellä Diana kirjoittaa jatko-osaa kirjalle Finland Forever. Suunnitelmissa tai työn alla on myös pari kuunnelmaa ja romaanikäsikirjoitus. Vaatimattomaan tapaansa Diana toteaa olleensa todella onnekas saadessaan vielä nämäkin mahdollisuudet kirjoittamiseen. ”I am extremely lucky and happy.”

Silja Kinnunen
Kuva: All Over Press / Markku Ojala

Julkaistu numerossa 2/2014